Mulla siis epäiltiin olevan kihti, ainakin kaikki mun niveloireet viittas siihen. Noh kuitenkin kaikki haluttiin varmistaa ja mulle laitettiin lähete reumasairaalaan ja kävin siellä eilen tutkimuksissa. Lääkäri nielas, veti syvään henkeä ja melkeen tippa linssissä tuli kertomaan mulle tutkimusten jälkeen että mulla on reuma, tarkemmin sanottuna nivelreuma. Mulla, 20-vuotiaalla nuorella tytöllä joka on muuten ihan perusterve ja suht hyvät elämän tavat. Siinä ku kuulin sen musta tuntu ihan ku mut ois pudotettu syvään kuiluun josta en pääse ylös. Tää tuli täysin yllätyksenä kaikkien puskien takaa! Miks just mä?!?! Tää on sit nyt mulla koko mun loppu elämän ajan, eikä osata sanoo et kuinka kauan se on mulla jo ollu.
Kihdin ois saanu muutamassa vuodessa hoidettuu kokonaan pois, mutta reuma on ja pysyy. Tietysti nykyään on tosi hyvät lääkkeet käytössä ja melkeen kaikki potilaat saadaan hoidoilla oireettomaan tilaan ja elämään normaalia elämää. Mutta silti se kolhasee kun mut luokitellaan nyt jonkinasteiseks invalidiksi. Postauksen otsikko tulee siitä kun eilen ajoin sairaalasta pyörällä kotiin niin itkin sen koko matkan, mutta onneks sato vettä ja kukaan ei huomannu kun
mun kyyneleet sekottu vesipisaroihin.
Sekin kans pelottaa kun reuma voi johtaa niin moneen muuhun sairauteen mm. diapetekseen ja osteoporoosiin. Ja lääkkeistä tulee paljon sivuvaikutuksia. Onneks myös on paljon ammattilaisia ja yhdistyksiä jotka on meidän sairastuneiden tukena.
Tulen siis tässä täydellisen vartalon tavoittelun ohella päivittelemään jaksamisiani tän reuman kanssa tänne blogiin, koska tästä nyt tuli aika iso osa mun elämää ja liittyy myös tähän projektiin.
Haleja!
Anabella<3
Voi ku kurjaa :( Mut eiköhän ton reuman kanssa kuitenkin opi elämään. Voimia ihan hirmuisesti <3
VastaaPoistaKiitos, niitä tarviinki... tuntuu välillä et ois iha romahtamispisteessä. Mut kyllä mä uskon että totun siihen ajan kanssa :)
PoistaTäällä yks tyttö jolla todettiin 2 vuotiaani nivelreuma joka tuli punkin puremasta. Nyt oon 20 vuotias. Välillä on ollut tosi vaikeeta. Lapsena joutusin ramppaamaan sairaalassa koko ajan koska oikeita lääkkeitä ei löydetty mutta nykyään kun on oikeet lääkkeet ja muistaa syödä ne niin kaikki on hyvin, eikö koko sairautta edes välillä muista. Kun oikeat lääkkeet löytyy niin niitä oikeasti kannattaa syödä. Säännöllisesti ja tasan niin paljon kun niitä määrätään. Mä oon meinaa välillä aika pitkiä aikoja ollut syömättä kun en oo muistanu syödä ja siitä kyllä tulee seuraukset. Polvet kipeytyvät tosi pahasti eikä liikkeelle meinaa päästä. Mulla on tilanne menny välillä niin pahaksi että on jouduttu laittamaan korttisoni piikit polviin moneen kertaa ja se lääke ei todellakaan tee hyvää polville. Joten kun muistaa elää terveellisesti ja syödä lääkkeet niin kaikki on varmasti hyvin :) toivottavasti sulle löydetään sopiva lääkitys ja kaikki menis hyvin :) paljon tsemppiä :)
VastaaPoista-Kiki
Kiitos! Hyvä kuulla että on oikeesti muitakin samassa tilanteessa. Mäkin oon jos saanu ranteisiin muutamia kortisonipiikkejä ja ne ei kyllä todellakaan oo kivoja :/ mäkin uskon että kunhan saan vaan muun elämän järjestykseen niin eiköhän se sairaus sitten mee siinä vierellä. Ainoo vaa ku oon tosi huono muistinen niin pelkään just et unohdan noi lääkkeet... Kiitos vielä et kerroit omasta kokemuksestas, helpotti tosi paljon :)
PoistaHuh, varmasti järkyttävää kuulla tuollaista tietoa! Hyvä kuitenkin, että huomattiin ajoissa niin tuo mahdollisien lisäsairauksien riski pienenee ja lääkitys saadaan aloitettua hyvissä ajoin. Paljon voimia! Toivottavasti se Bulgarian-matka auttaa saamaan ajatuksia muualle ja rentoutumaan :)
VastaaPoistaJuu kyllä se sai, en hirveesti ehtiny sairautta tai mitään muutakaan siellä miettimään. OLi tosi rentouttava loma :) nyt kuitenkin alotettiin lääkitys ja taas tän projektin parissa niin pitää yrittää keskittyä toipumiseen, kiitos sulle :))
Poista